Siskon antama akvaariomosaiikki alkaa olla valmis. Vielä pitää miettiä, laitanko kehyksen vai ripustanko jotenkin muuten. Tämä mosaiikki näyttää erilaiselta riippuen siitä, ripustaako sen ikkunaan vai valkeaa seinää vasten.
Heli, työ on noin 47 kertaa 35 senttiä. Se taitaa olla nätimpi seinällä kuin ikkunassa. Pitää tuo ripustaminen vielä miettiä. Patina, tarkoitus tietysti piti olla, että otetaan kuvia saumauksen tekemisestä, mutta se vain unohtui. Mutta luultavasti tässä teemme taas uusia mosaiikkitöitä. Minulla on varastossa yksi tekemätön lasipöytä ainakin.
Hienohan siitä tuli. Itselläni oli toteutuksesta hieman erilianen visio kun olin ajatellut taustan lasipalat turkoosin siniksi, mutta näytti tuokin ihan kivalta.
Tiesinkin sen turkoosin suunnitelmasi, mutta arvaa mitä: väritöntä lasia oli niin kamalasti, että kiusaus kokeilla sen erilaisia variaatioita voitti. Minua ei oikeastaan kaduta. Turkoosi ja oranssi olisivat yhdessä olleet itselleni aika vahva väriyhdistelmä, mutta nyt on paha sanoa, kun en kokeillut.
Kuule, ottaisin minkä tahansa sinun lasityösi heti tänne meille, joten taitavat olla ihanan värisiä minun mielestäni. Itselläni on sellainen outo tyyli, että koko ajan pitää keksiä uutta ja toisen suunnittelemaa mallia on vaikea pitkään toteuttaa sellaisenaan. Otetaanpa nyt esimerkiksi nuo enkelikorvikset: olen kai tehnyt niitä aika paljon, mutta on vaikea löytää kahta samanlaista paria.
kivan näköinen! Aloitatteko kuviosta, sitten laidat ja lopuksi täydennätte väliköt=taustat? En tiennyt tekniikasta, en ole ehtinyt etsimään kirjastostakaan kirjoja, mutta yhtä pientä pöytää kaakeleilla kokeilin. Tein siis ensin laidat ja jatkoin sitten. Kiva oli tehdä, ei malttanut nukkumaankaan lähteä ja kun lopetti viimeinkin, huomasi pian seisaaltaan vielä mallailevansa vain yhtä ja vielä yhtä palaa... Saumausta odottaa nyt. t.jv
JV, oikeastaan siskoni siis suunnitteli tämän jutun, mutta jouduin rakentemaan sen uudelleen, kun se oodotti liian kauan saumausainetta paperipussissa.
Oma menetelmäni vaihtelee. Jos työhön tulee puureunat tms, ne laitetaan viimeksi, mutta jos työn reunat tehdään lasista, laitan ne ensiksi ja hion jokaisen palan ulkoreunapuolimmaisen syrjän. Itse hion sen koneella, koska minulla on sellainen, mutta sen voi hioa myös hiomakivellä. Minä suunnittelen pöydän kuviota liimatessani. Kokeilen sopivia värejä ja kuvion kokoa, paikkaa ja suhteita. Joku toinen tekee homman ensin paperille ja toteuttaa luonnoksen perusteella... Malleja on tarjolla kirjoissakin ja ideoita saa esimerkiksi Välimeren maista, jossa kuvioita on tehty kivistä. Itse kuvasin Rodoksen matkalta monta lattiamosaiikkia keväällä.
Oi, kiitos, Tellu-Tellervo. Mosaiikkityö odottelee tuossa kirjahyllyssä kirjojen päällä edelleen kehystystä tai muuta ripustusta. Näiden kanssa on vähän hidasta, kun teen ja teen, mutta en keksi niille käyttöä ja myymään en oikein ennätä lähteä minnekään.
11 kommenttia:
Onpas mahtava lopputulos, upea!
Kivan näköinen, pirteä! Onko tämä työ kuinka iso?
Heli, työ on noin 47 kertaa 35 senttiä.
Se taitaa olla nätimpi seinällä kuin ikkunassa. Pitää tuo ripustaminen vielä miettiä.
Patina, tarkoitus tietysti piti olla, että otetaan kuvia saumauksen tekemisestä, mutta se vain unohtui. Mutta luultavasti tässä teemme taas uusia mosaiikkitöitä. Minulla on varastossa yksi tekemätön lasipöytä ainakin.
Hienohan siitä tuli. Itselläni oli toteutuksesta hieman erilianen visio kun olin ajatellut taustan lasipalat turkoosin siniksi, mutta näytti tuokin ihan kivalta.
Maiju
Tiesinkin sen turkoosin suunnitelmasi, mutta arvaa mitä: väritöntä lasia oli niin kamalasti, että kiusaus kokeilla sen erilaisia variaatioita voitti. Minua ei oikeastaan kaduta. Turkoosi ja oranssi olisivat yhdessä olleet itselleni aika vahva väriyhdistelmä, mutta nyt on paha sanoa, kun en kokeillut.
Siinä se varmaan on, että kun itse on niiden voimakkaiden värien perään niin kaikki pitäisi aina olla niin räikeää :o)
Tämä siis on ihan hyvä :o)
Maiju
Kuule, ottaisin minkä tahansa sinun lasityösi heti tänne meille, joten taitavat olla ihanan värisiä minun mielestäni.
Itselläni on sellainen outo tyyli, että koko ajan pitää keksiä uutta ja toisen suunnittelemaa mallia on vaikea pitkään toteuttaa sellaisenaan. Otetaanpa nyt esimerkiksi nuo enkelikorvikset: olen kai tehnyt niitä aika paljon, mutta on vaikea löytää kahta samanlaista paria.
kivan näköinen!
Aloitatteko kuviosta, sitten laidat ja lopuksi täydennätte väliköt=taustat?
En tiennyt tekniikasta, en ole ehtinyt etsimään kirjastostakaan kirjoja, mutta yhtä pientä pöytää kaakeleilla kokeilin. Tein siis ensin laidat ja jatkoin sitten. Kiva oli tehdä, ei malttanut nukkumaankaan lähteä ja kun lopetti viimeinkin, huomasi pian seisaaltaan vielä mallailevansa vain yhtä ja vielä yhtä palaa...
Saumausta odottaa nyt.
t.jv
JV, oikeastaan siskoni siis suunnitteli tämän jutun, mutta jouduin rakentemaan sen uudelleen, kun se oodotti liian kauan saumausainetta paperipussissa.
Oma menetelmäni vaihtelee. Jos työhön tulee puureunat tms, ne laitetaan viimeksi, mutta jos työn reunat tehdään lasista, laitan ne ensiksi ja hion jokaisen palan ulkoreunapuolimmaisen syrjän. Itse hion sen koneella, koska minulla on sellainen, mutta sen voi hioa myös hiomakivellä.
Minä suunnittelen pöydän kuviota liimatessani. Kokeilen sopivia värejä ja kuvion kokoa, paikkaa ja suhteita. Joku toinen tekee homman ensin paperille ja toteuttaa luonnoksen perusteella... Malleja on tarjolla kirjoissakin ja ideoita saa esimerkiksi Välimeren maista, jossa kuvioita on tehty kivistä. Itse kuvasin Rodoksen matkalta monta lattiamosaiikkia keväällä.
Täältäpä löytyi ihania mosaiikkitöitä.
Oi, kiitos, Tellu-Tellervo. Mosaiikkityö odottelee tuossa kirjahyllyssä kirjojen päällä edelleen kehystystä tai muuta ripustusta. Näiden kanssa on vähän hidasta, kun teen ja teen, mutta en keksi niille käyttöä ja myymään en oikein ennätä lähteä minnekään.
Lähetä kommentti